tiistai 10. elokuuta 2010

Juuri nyt, päällimmäisenä mielessä.

Puolitoista kuukautta sitten olin täynnä elämäniloa. Olin silloin tapaillut pari kuukautta ihanaa naista ja tästä ajasta viimeisen kuukauden olimme lähentyneet myös fyysisellä tasolla.

Vastasin Lauran deitti-ilmoitukseen. Me molemmat haimme sitä oikeaa, tositarkoituksella. Vastaustani seurasi viestittelyketju ja sen jälkeen meseilimme, tapasimme ja ystävystyimme.

Pian sisälläni myllersi tunteita, mitkä oli ihan pakko saada ulos. Tunsin tulevani hulluksi niiden kanssa ja niinpä, toukokuun lopussa, suutelin häntä. Runsaan viikon kuluttua kuvioon tuli julkiset hellyydenosoitukset ja sen päivän iltana myös riisuin hänet ensimmäistä kertaa. Annoin suuseksiä ja koin hänestä ihan uuden puolen. Seuraavana päivänä rakastelimme.

Sitä kesti kuukauden. Olimme tiiviisti yhdessä ja kaikki tuntui hyvältä. Hän ei näyttänyt ulospäin mitään merkkejä siitä, ettei sitten lopulta ollutkaan ihastunut minuun. Meillä oli hauskaa yhdessä, mutta se ei varmaankaan riitä ja kuukauden tuntemisen aikana ihastumisen tunne olisi pitänyt jo tulla. Näin hän sen selitti. Olin ihmeissäni ja surullinen. Yhtäkkiä hän oli poistunut elämästäni.

Sinä päivänä, kun sain varmistuksen siihen että tämä oli nyt tosiaan sitten tässä, meseilin exäni Millan kanssa. Olen häneen muutenkin yhteydessä päivittäin, joten oli luonnollista, että kerroin hänelle mitä oli tapahtunut. Seuraavana päivänä oli juhannuspäivä, joten ehdotin Millalle, että hän tulisi luokseni harrastamaan seksiä. Milla oli ollut ilman kumppania jokusen viikon, joten hän hyväksyi tarjoukseni.

Olin niin surullinen ja turtunut Laurasta, että seksi Millan kanssa oli suoraan sanoen aivan perseestä. Siinä sitten yhdyimme sängyssä ja lakanassa, jossa olin rakastellut Laurankin kanssa. Pano Millan kanssa oli kertaluonteinen.

* * *

Nyt, 1,5 kuukautta myöhemmin, sängyssä on edelleen se sama lakana ja siinä on kahden eri ihmisen eritteitä, omieni lisäksi. Tämä ajatus jotenkin kiehtoo minua. Olisi kiva paneskella tuon lakanan päällä mahdollisimman monen naisen kanssa. Sitten voisi hyvin mielin tunkea lakanan pyykkikoneeseen ja miettiä, että tulipas nussittua oikein kunnolla. En osaa sanoa miksi toimin näin. Onko kyseessä jonkinlainen kosto? Tai ehkä itsetuntoni sai Laurasta niin ison lommon, että sen oikomiseen tarvitaan lihallisia huveja? Oikeasti lakana olisi pitänyt vaihtaa puhtaaseen jo 1,5 kuukautta sitten, mutta olen lykännyt pesua, koska potentiaalisia panojakin on ollut näköpiirissä. Yhden sellaisen tapaan huomenna, ensimmäistä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti